Sisältömarkkinoinnin ABC: Sisältöjen jakelu

Kun kauan odotetut ja mahdollisesti kalliilla rahalla tuotetut sisällöt saadaan yritykselle, herää kysymys "Mitäs nyt?"
Facebook
Twitter
LinkedIn

Uutta sisältöä tuotetaan innolla itse tai yhteistyökumppaneiden kanssa. Kun kauan odotetut ja mahdollisesti kalliilla rahalla tuotetut sisällöt saadaan yritykselle, herää kysymys mitäs nyt? Tai ainakin pitäisi herätä.

Kukaan ei oikein tiedä mitä tuotetuilla videoilla tulisi tehdä, joten ne ladataan yrityksen YouTube-kanavalle ja toivotaan, että joku eksyisi niitä katselemaan. 

Kuulostaako tutulta? Miten päästä sisällöntuotannosta sisällön hyödyntämiseen?

Sisällöille näkyvyyden hankkiminen on yhtä tärkeää kuin sisältöjen tuottaminen 

Monissa yrityksissä suunnitellaan paljon sitä, millaista sisältöä voitaisiin tuottaa ja mistä kyseiset sisällöt voitaisiin ostaa. Usein sisältöjen jakelu kuitenkin jää niiden tuottamisen varjoon, eikä jakelun suunnittelu saa vaatimaansa huomiota. Pahimmassa tapauksessa tuotetut sisällöt ladataan yrityksen nettisivuille tai YouTube-kanavalle ja toivotaan, että kohderyhmä eksyisi niiden pariin. Tällainen toimintamalli voi toki toimia tilanteissa, joissa yrityksellä on suuri ja aktiivinen yleisö, joka seuraa säännöllisesti yrityksen toimintaa muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa. Harva yritys kuitenkaan on päässyt siihen tilanteeseen, että heillä on jo aktiivinen yleisö, joka löytää arkistojen uumeniinkin kätkeytyneet sisällöt. 

Miksi sisältöjen jakeluun panostaminen unohtuu? 

Sisällöntuotanto voi olla pitkä ja monivaiheinen prosessi, joten jakelu saattaa jäädä huomiotta siksi, että on niin paljon muuta huomioitavaa. Lisäksi, jos sisällöt ostetaan ulkopuoliselta toimittajalta, jonka palveluun ei kuulu sisältöjen jakelu, on hyvin ymmärrettävää, että hienot, uudet, kalliilla rahalla hankitut sisällöt jäävät arkistojen uumeniin pölyttymään. Mitä muita syitä sille on, että jakelu tuntuu painuvan prioriteettilistalla muiden sisällöntuotannon vaiheiden alle? 

Näin pääset alkuun sisältöjen jakelussa:

Sisältöjen tuottamisen lisäksi on aivan yhtä tärkeää varmistaa, että ne saavat riittävästi katseluja, jotta sisältöjen täysi potentiaali saadaan hyödynnettyä. Ota siis alusta asti sisältöjen jakelu osaksi sisältöjen suunnitteluprosessia äläkä sorru ajattelemaan, että sisällöntuotantoprosessi on ohi, kun sisällöt ovat valmiit. 

1.Julkaise sosiaalisessa mediassa pieni tiiseri tuottamastasi sisällöstä.

Valitse käytettävä sosiaalisen median kanava kohderyhmäsi ja yrityksesi aktiivisten kanavien perusteella. Keskitä voimasi aluksi yhteen kanavaan, sen sijaan, että yrität olla aktiivinen kaikkialla. 

2. Kirjoita lyhyesti tiivistäen sisällön aihe tai esitä kysymys, johon sisältösi vastaa. 

Älä yliajattele postauksen tekstiä, vaan asetu kohderyhmäsi saappaisiin. Kirjoittaessasi tekstiä kysy itseltäsi vastaako somepostauksen kuvaus varsinaista sisältöä ja herättääkö se lukijan mielenkiinnon? Jos nämä kaksi kriteeriä täyttyvät, voit julkaista postauksesi. 

3. Käytä maksettua mainontaa 

Muista myös maksetun mainonnan mahdollisuus halutessasi parantaa postauksen näkyvyyttä. Eri sosiaalisen median kanaviin löytyy runsaasti maksetun mainonnan oppaita. Pienelläkin rahasummalla voi lähteä helposti kokeilemaan mainontaa ja muuttaa sitten kampanjoita sitä mukaa, kun toimivimmat kohderyhmät ja kampanjabudjetit selkiytyvät. Lähde siis rohkeasti kokeilemaan myös maksettua mainontaa.  

Sisällöntuotannossa pätee sama kuin maksetussa mainonnassakin; kokeile mikä toimii ja muokkaa sisältöäsi sen mukaan mikä toimii. Älä siis pelkää epäonnistumista, vaan keskity kehittymään. Tutustu maksettuun mainontaan markkinoinnin mittaamisen sanakirjan avulla.

Jatka lukemista:

Yhteys

Keltasafiirinpolku 1 B 40,
01700 Vantaa

samuel.latvanen@asiantuntijamedia.fi
+358 50 5455 299

Jatka lukemista:
Keskustellaan lisää tapaamisessa

Varaa maksuton 30 minuutin tapaaminen ja saat konkreettisen näkemyksen miten asiantuntijabrändiä rakennetaan someen.